Riistaeläimet ja elinympäristöt

- tärkeänä osana myös metsästysmatkailua ja metsästysoppaana toimimista -

Oman osaamisen peilaaminen erilaisiin metsästysmuotoihin Suomessa laittoi minut tarkastelemaan riistaeläimiä ja niiden elinympäristöjä tarkemmin.  

Olen työskennellyt asiakaspalvelutyössä koko aikuisikäni. Matkailupalvelun perustutkinnon ja varusmiespalveluksen jälkeen työskentelin viiden vuoden ajan turvallisuusalalla, jonka jälkeen suuntasin katseeni sosiaali- ja terveysalalle; ammattikorkeakoulun kautta yliopistoon ja yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Olen työskennellyt koko ajan opiskeluideni ohella ja viihtynyt nykyisessä työssäni lastensuojelussa lähes kymmenen vuotta. Lastensuojelun sosiaalityöntekijältä vaaditaan hyvää organisointi- ja paineensietokykyä, vuorovaikutustaitoja ja ihmistuntemusta. Lastensuojelun sosiaalityö on hektistä ja tilanteet muuttuvat välillä todella nopeasti. Työtä voi suunnitella ja kalenteroida etukäteen, mutta työpäiviin voi tulla yllättäviä muutoksia esimerkiksi kiireellisten sijoitusten ja huostaanottojen muodossa. Silloin kaikki kalenteriin merkitty työ täytyy siirtää ja järjestellä uudelleen. Myös sosiaaliset taidot ja ihmistuntemus ovat ominaisuuksia, joista on ollut todella paljon hyötyä lastensuojelutyötä tehdessä.

Näen ja koen, että kaikki nämä edellä mainitut ominaisuudet ovat myös niitä, joita metsästysoppaalta vaaditaan – ja ne ovat minun vahvuuteni.

Matkailupalveluiden tutkintotavoitteissa korostetaan sitä, että valmistuttuaan tutkinnon suorittanut osaa toimia muun muassa matkailupalvelujen toteuttamisen asiakaspalvelutehtävissä ja palvella sekä suomalaisia että ulkomaisia asiakkaita asiakaslähtöisesti. Tärkeää on hyödyntää hyviä vuorovaikutustaitoja, kielitaitoa ja kulttuurien tuntemusta. Tämä koulutus onkin toiminut erittäin hyvänä pohjana ja ponnistuslautana itselleni metsästysmatkailupalveluja kohti siirryttäessä. Myös kielet ovat olleet minulle aina kohtalaisen helppoja, joten asioiminen on aina sujunut sujuvasti muun muassa englanniksi. 

Kehittämistä vaatisivat ehdottomasti esimerkiksi hylkeen metsästys Perämerellä tai riekonpyynti tuntureilla. Vaikka olenkin "koko pienen ikäni" asunut Sodankylässä ja muuttanut vasta aikuisiällä Kaakkois-Suomeen, en silti voi kutsua itseäni "tuntureiden riekonpyytäjäksi", vaikka riekkojakin olen metsästänyt paljon. Sodankylän metsämaisemat kansallispuistoineen ja tekojärvineen ovat minulle tutumpaa työskentelykenttää kuin esimerkiksi Enontekiöllä tai Utsjoella avotunturissa toimiminen. Uskon, että riekonpyynti ja opastaminen onnistuisivat tunturissakin, mutta vaatisivat vähintäänkin suunnistus- ja maastoutumistaitojeni päivittämistä.

VILLISIAN HOUKUTTELURUOKINTA KANNANHOIDOLLISEN METSÄSTYKSEN TUKENA

Sen lisäksi, että meillä on Kaakkois-Suomessa vahva hirvikanta, meiltä löytyy myös sellaisia riistalajeja, joita ei vielä muualta Suomesta samalla tavalla löydy. Yhteinen itäraja Venäjän kanssa tuo omaleimaisuutensa alueen eläimistöön ja muun muassa villisiat ovat täällä vakiintuneet osaksi metsästettävää riistalajistoamme. 

Villisika (Sus scrofa) on tulokaslaji, joka on palannut 1970-luvun jälkeen Suomeen omin sorkin kaakkoisrajan yli Venäjältä. Kaakkois-Suomessa villisikakanta on vakiintunut ja Kaakkois-Suomi mainitaankin usein yhtenä Suomen "villisikakeskuksista". Villisika on tehokas lisääntymään ja levittäytyy nopeasti uusille alueille. Samalla se aiheuttaa tuhoja maataloudelle ja levittää tauteja. Suomessa kantaa pyritään rajoittamaan tehokkaalla metsästyksellä vahinkojen vähentämiseksi. 

Villisian kannanhoidollisen metsästyksen lisäksi on tärkeää tuottaa tietoa villisikakannan koosta, levinneisyydestä sekä niihin vaikuttavista tekijöistä - metsästäjät ovat tässä erityisessä asemassa. Vuonna 2021 villisikoja metsästettiin Suomessa ennätysmäärä: reilut 1400 yksilöä, joista valtaosa Kaakkois-Suomessa (n. 900 villisikaa). 

Viimeisen viiden vuoden aikana olen saanut saaliikseni useita kymmeniä villisikoja. Pääjahtimuotoni on villisian hiivintäjahti.

Valkohäntäpeura (Odocoileus virginianus) tuotiin Suomeen ensimmäisen kerran vuonna 1934 Amerikan Yhdysvalloista. Muutamasta yksilöstä alkunsa saanut kanta on kehittynyt tärkeäksi riistaläimeksi etenkin lounaisessa Suomessa. Valkohäntäpeuroja metsästetään muun muassa ruokintapaikoilta kyttäämällä sekä ajavan koiran avulla. 

Olen vuosien ajan käynyt valkohäntäpeurajahdissa Varsinais-Suomessa. Onnistumisia on tullut niin koirien ajoista kuin kyttäysjahdeistakin.

Oman metsästysseurani eli Tirvan Seudun Metsästysyhdistys (TSMY) alueella valkohäntäpeurakantaa on saatu nostettua erilaisilla aktiivisilla riistanhoidollisilla toimenpiteillä (muun muassa talviruokintapaikat, riistapellot). Seuralle on myönnetty yleensä yksi (1) peuralupa/kausi, mutta usein tämäkin lupa on jätetty käyttämättä ja annettu kannalle lupa kasvaa. Arvioitu kanta seuran alueella vuonna 2023 oli noin 5 valkohäntäpeuraa/1000 ha.