Riistavahingot

Tutkinnon suoritettuani olen tarkastellut aiempaa tarkemmin niin riistanhoidosta aiheutuvia kuin riistaeläintenkin aiheuttamia vahinkoja ja pyrkinyt myös itse omalla toiminnallani ennaltaehkäisemään ja vähentämään niitä. Olen oppinut kiinnittämään enemmän huomiota siihen, miten ruokintapaikan tai riistapellon sijainti vaikuttaa riistavahinkojen mahdollisuuteen. 

Jo ennen tutkinnon suorittamista olen aina pyrkinyt toimimaan ajantasaisen lainsäädännön, lupakäytäntöjen ja säädösten mukaisesti. Tutkinnon suoritettuani olen kaikissa metsästykseen ja riistanhoitoon liittyvissä tekemisissäni painottanut entistä enemmän eettisyyttä ja kestävän kehityksen periaatteita. 



* Otan huomioon metsästyksestä ja riistanhoidosta aiheutuvat ympäristövaikutukset ja toimintaan liittyvät vastuut.
* Kunnioitan maanomistajien, paikallisten asukkaiden ja muiden metsässä liikkujien oikeuksia ja olen pyrkinyt aiempaa avoimempaan vuorovaikutukseen heidän kanssaan.
SRVA-toiminta tuottaa tietoa, jota voidaan käyttää hirvikolareiden ennalta-ehkäisyssä

1. Mille alueille metsästystä tulee kohdistaa
2. Mihin kannattaa rakentaa riista-aitoja tai raivata lisää näkemäaluetta

ENNALTAEHKÄISY

1. TIEDOTUS

2. ASENNEKASVATUS LIIKENTEESSÄ (alenna ajonopeutta, tarkkaile ympäristöä – älä puhelinta!

3. HIRVIVAARA-LIIKENNEMERKIT

4. RIISTA-AIDAT

5. NÄKEMÄALUEIDEN RAIVAUS

6. RIISTAPELTOJEN SIJAINTI JA NUOLUKIVIEN ASETTELU SITEN, ETTEIVÄT NE OLE LÄHELLÄ VILKKAASTI LIIKENNÖITYÄ TIETÄ

7. HIRVIKANNAN KOON SÄÄTELY (METSÄSTYS)

Mieheni Antti on Valkeala-Kouvolan riistanhoitoyhdistyksen SRVA-yhdyshenkilö ja olen itse toiminut koiranohjaajana SRVA-tehtävillä sekä Tirvan että Utin metsästysseurojen alueilla.

Tirvan Seudun Metsästysyhdistys ry:n alueet sijaitsevat Kouvolan ja Kaipiaisten välimaastossa, vilkkaasti liikennöidyn valtatie 6:n varrella. Kyseisellä, noin kahdenkymmenen kilometrin mittaisella tieosuudella, hirvikolarit keskittyvät kolmeen paikkaan:

1. Utti (Lepola), n. 2 kilometrin mittainen tieosuus, jossa hirvikolareista tapahtuu n. 10 %

2. Utti (Hammassyrjä), n. 1 kilometrin mittainen tieosuus, jossa hirvikolareista tapahtuu n. 15 %

3. Tirva (Lataho) n. 3 kilometrin mittainen tieosuus, jossa hirvikolareista tapahtuu käytännössä kaikki loput kolarit. 

Tirvan metsästysseuran alueella ei ole juurikaan erityisviljelmiä ja vähäiset marjaviljelmät on aidattu. Alueella todetaan satunnaisia karhun aiheuttamia vahinkoja säilörehupaaleille.

Majavat aiheuttavat ajoittain metsä- tai peltoalueiden tulvia, mutta taloudellisilta vaikutuksiltaan suurimmat riistavahingot ovat kuitenkin metsätalousvahinkoja ja ne kohdistuvat nuoriin taimikoihin. Nämä vahingot ovat hirvien aiheuttamia. Riistapellot ja nuolukivet on pyritty sijoittamaan maastossa riittävän kauas edellä mainituista alueista, jotta vahinkoja pystytään ennaltaehkäisemään ja minimoimaan.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita